Varmista Surveypal-kyselyidesi onnistuminen! Listasimme viisi vinkkiä, joilla voit välittömästi parantaa kyselyidesi vastausprosenttia.

Kyselyidesi pituus – lyhyempi on parempi

Arviomme mukaan yksi merkittävimpiä vastausprosenttiin vaikuttavia tekijöitä on kyselyn pituus. Vastaamiseen käytettävällä ajalla on siis merkitystä, joten pidä kyselysi lyhyinä ja ytimekkäinä. Jos kyselyllesi kuitenkin kertyy pituutta, testaa vastaamisen kulunut aika ja kerro se kutsuviestissä. Tällöin vastaajan on helpompi sovittaa kyselyyn vastaaminen oman kalenteriin.

Kyselyidesi ulkoasu – ilahduta vastaajaa

Visuaalisesti näyttävä kysely saa vastaajan pysymään pidempään kyselysi parissa ja tällöin myös todennäköisemmin lähettämään vastauksen. Nopein tapa tähän on lisätä kyselyyn brändinne mukainen taustakuva tai muuten kyselyyn teemaan sopiva taustakuva. Mikäli kuvassa ei ole liikaa tummia kohtia, lisäksi voi kyselysivun taustaväriä säätää hieman läpinäkyväksi. Jo näillä kahdella toimenpiteellä kyselyn saa näyttämään todella hienolta!

Käytä oikeita kysymystyyppejä – nopeuta vastaamista ja omaa työtäsi

Oikeiden kysymysten lisäksi on myös erittäin tärkeää miettiä kysymystyyppejä, joihin vastaajan on helppo vastata ja joista saat myös tarkoituksenmukaisen tuloksen. Mikäli tiedät, että vastaajat käyttävät todennäköisesti mobiililaitteita vastaamiseen, kannattaa käyttää elementtejä joiden vaihtoehtoja on helppo valita kosketusnäytöltä. Voit käyttää esimerkiksi Yksi valinta –elementtiä kun vastaaja voi valita vain yhden antamistasi vaihtoehdoista. Tällöin näet kuinka vastaukset jakautuvat eri vaihtoehdoille ja pystyt suodattamalla vertailemaan eri vaihtoehtoja helposti. Kaikki valintaelementit tuottavat kuvaajia ja nopeuttavat raporttien luomista.

Valitse kohderyhmäsi oikein – saat merkityksellisempiä tuloksia

Mahdollisuutesi kasvattaa kyselysi vastausprosenttia nousee, kun et yritä lähettää sitä jokaiselle tiedossasi olevalle vastaanottajalle. Yritä miettiä voisiko kyselysi aihe koskea jotain tiedossasi olevaa tarkempaa vastaajaryhmää. Tällöin varmistat, että vastaajillasi haluavat vastata kyselyyn, etkä lähesty muita vastaajia turhilla kyselyillä.

Lähetä kyselysi oikeaan aikaan – opi tuntemaan kohderyhmäsi parhaat ajat

Kyselykutsujen lähettäminen oikeaan aikaan vaatii hieman harjoittelua ja sen myötä havaittujen säännönmukaisuuksien käyttämistä hyödyksi tulevissa kutsuissa. Esimerkiksi jos kohderyhmäsi on työssäkäyvät ihmiset, kutsut kannattaa lähettää aamulla ennen yhdeksää, ennen kuin palaverit käynnistyvät. Tai puolen päivän aikaan, kun kyselyn täyttäminen lounaan jälkeen tuo pienen vaihtelun normaaliin työrutiiniin. Oikea aika voi tarkoittaa myös viikonpäivää tai aikaa kuukaudesta.

Surveypal

Kaikki mitä tarvitset asiakaskokemuksen johtamiseen ja parantamiseen. Lue lisää surveypal.fi, tai

Similar Posts