”Vastausten nopeus yllätti” – Saarioinen alkoi itse kerätä kuluttajilta palautetta brändistään

Ennen Saarioisen tutkimusasiantuntija Merika Moisala oli tottunut odottamaan jopa viikkoja tilatun kuluttajatutkimuksen tuloksia. Nyt jos Moisala laittaa kyselyn ulos perjantaina, hän voi jo maanantaina katsoa, mitä mieltä suomalaiset ovat esimerkiksi uutuustuotteen pakkauksen ulkonäöstä.

Elintarvikekonserni Saarioisen Valkeakosken, Sahalahden ja Huittisten tehtaiden työntekijöillä on tärkeä tehtävä tuotekehityksessä. Työntekijöistä koottu testiryhmä saa uutuustuotteen jo suunnitteluvaiheessa kotiinsa kokeiltavaksi, minkä jälkeen siihen voidaan vielä tehdä muutoksia ennen kuin uutuus päästetään kauppoihin myytäväksi.

Saarioisen makutestiasiantuntija Tuula Laukkanen kertoo, että aiemmin vain noin puolet testaajista antoi mielipiteensä testattavasta tuotteesta.

– Ennen kyselyt olivat keskenään hyvin erilaisia. Vanha työkalu oli niin kankea, että joidenkin tuotteiden kohdalla täytettiin mieluummin paperikaavakkeita, hän kertoo.

Hieman yli vuosi sitten Saarioinen otti käyttöön Surveypal-palautetyökalun ja kyselyiden teko keskitettiin Laukkaselle. Sen jälkeen Laukkanen on tehnyt uutuustuotteista noin 60 erilaista kyselyä, jotka hän on kohdistanut suoraan sellaisille testaajille, jotka muutenkin ostavat samanlaisia tuotteita.

Vastausprosentti on noussut 80:een ja mennyt usein ylikin.

Tutkimusasiantuntija Merika Moisalan mukaan kohdentamisen lisäksi vastausintoa on nostanut joustavuus. Työntekijä voi nyt vastata kysymyksiin puhelimellaan samalla, kun syö testattavaa ruokaa.

– Koska kysely on anonyymi, vastaukset ovat nyt myös rehellisempiä, hän jatkaa.

Saarioisen tutkimustiimi, johon myös Moisala kuuluu, alkoi vasta vuoden alussa käyttää Surveypalia. Tutkimusasiantuntijat ovat yllättyneet etenkin kyselyiden tekemisen nopeudesta.

– Säästän yhden työvaiheen, kun kyselyn tilaamisen sijaan teen itse kysymykset suoraan ohjelmaan ja voin lopuksi vielä kokeilla, millainen kysely on täyttää, hän kertoo.

Moisala lähettää linkin Surveypalilla tekemäänsä kyselyyn kuluttajapaneelille, joka puolestaan välittää sen mahdollisimman hyvin suomalaisia edustavalle vastaajajoukolle. Kerättyjä mielipiteitä Saarioinen hyödyntää esimerkiksi päätöksenteossa, markkinoinnissa ja viestinnässä.

Kysymisen nopeus on huomattu myös muualla talossa, mikä on näkynyt Moisalan työpisteellä.

– Nyt kun muutkin ovat sen oppineet, niin usein aamuisin tulee pyyntö, että nyt tarvittaisiin tämä tieto ja iltapäivällä jo kysytään, onko jo vastauksia, Moisala naurahtaa.

Viimeksi hän on esimerkiksi selvittänyt, mitä mieltä kuluttajat ovat perinteisten laatikkoruokien pakkauksista.

Onko Saarioisen maksalaatikko siis saamassa uuden kääreen?

Kyllä on. Loppukeväästä markettien hyllyille ladottavan maksalaatikon uuden ulkoasun ovat valinneet suomalaiset kuluttajat.