Vertaisarviointi voi olla tehokkaampaa kuin opettajan antama palaute.

Laadun varmistamisen ja kehittämisen merkitys ammatillisen koulutuksen järjestäjille, oppilaitoksille ja koulutusviranomaisille on lisääntynyt. Mahdollisuus helppokäyttöiseen, sähköiseen arviointikyselyyn helpottaa oppilaita ja opettajia palautteiden antamisessa. Hyvin toteutettu itsearviointi, vertaisarvointi ja ryhmäarviointi tukevat opettajien työtä helpottamalla riittävän palautteen antamista opiskelijoille. Palautteen antaminen nähdään korkeakouluissa opiskelijoiden vaikutuskanavana sekä opetuksen ja vertaisoppimisen työkaluna.

Arvioimisen taito on myös keskeinen asiantuntijataito, jota tarvitaan työelämässä jatkuvasti. Tämän keskeisen taidon harjoittaminen osana opiskeluita tukee elinikäistä oppimista. Palautteen vastaanottaminen on usein myös helpompaa vertaisten kesken. Parhaimmillaan kyselyihin vastataan älypuhelimilla. Vastaukset saadaan reaaliaikaisesti, mikä mahdollistaa palautteen saamisen heti esityksen jälkeen.

Restonomiopiskelijat Eetu Virtanen ja Riikka Alatalo Saimaan ammattikorkeakoulusta, jakavat kokemuksiaan, kuinka ketterät kyselyt helpottavat opiskelijoiden opintojaksoa.


“Aloitimme työskentelemään Surveypalin parissa osana Strategisen johtamisen opintojaksoa Saimaan ammattikorkeakoulussa, jonka opettajana toimi lehtori Jukka Sirkiä. Aloitimme vertaisarviointilomakkeen tekemisellä, ja jokainen tiimi aloitti työstämään tyhjää pohjaa itselleen mieleisellä tavalla. Saimme pian huomata, että Surveypalin käyttö oli helppo oppia, ja uusien kyselyjen luominen onnistui nopeasti ja vaivattomasti. Sen lisäksi, että itse työ valmistui erittäin näppärästi, oli mukava huomata, kuinka yksilöllisen lomakkeesta sai tehtyä muotoilemalla esimerkiksi eri valikoiden kokoa ja ulkomuotoa. Opettajamme kävi kaikki tiimien tuottamat kyselyt läpi, ja poimi niistä osia, jotka kukin oli tuottanut parhaalla tavalla. Tämän jälkeen aloimme tuottaa lopullista vedosta, johon käytimme kustakin kyselystä valitut parhaat palat. Lopputuloksena oli toimiva vertaisarviointikysely, jota käytimme kurssin aikana ryhmien tekemien ryhmätöiden vertaisarviointiin. Vertaisarviointikysely oli helppokäyttöinen ja hyvä työkalu osana toistemme arviointia, sillä kerätyt arvosanat olivat heti vastauksien jälkeen luettavissa, sekä analysoitavissa. Tämän perusteella olikin helppo alkaa työstää omia heikkouksia kyseisen työn parissa.Vertaisarviointilomakkeen lisäksi teimme kurssin loppupuolella tiimeittäin useamman erilaisen kyselyn, jokaiselle ryhmälle jaettiin aihe, ja perustiedot jonka perusteella lomakkeen tekeminen aloitettiin. Oma ryhmäni sai tehtäväksi tuottaa projektityöryhmän vertais- ja itsearviointilomakkeen, jota esimerkiksi yritykset voisivat käyttää pohjana erilaisten projektien työryhmien arviointiin. Lomakkeella arvioitiin paitsi projektin työryhmässä työskentelevien osallistumista työhön, myös projektipäällikön onnistumisia ja epäonnistumisia.Itse pidin Surveypalin kanssa työskentelystä sen helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden takia, muutamalla hiiren painalluksella ja pienellä vaivalla saa aikaan käyttökelpoisia lomakkeita, joita voi sellaisenaan käyttää tiedonkeruuseen pelkän linkin jakamalla. Itse näkisin SurveyPalin osana esimerkiksi opinnäytetyöprosessin tiedonkeruuta, sillä lomakkeiden helppokäyttöisyyden lisäksi ohjelmisto analysoi vastaukset, eikä inhimilliselle virheelle jää mahdollisuutta. Opettajamme Jukka Sirkiä näkikin Surveypalin mahdollisuudet osana opetusta. Hän toi työkalun osaksi Strategisen Johtamisen opintojaksoa, jonka aikana me opiskelijat saimme tutustua palveluun. Työkalulla on paljon annettavaa paitsi yrityksille, myös opiskelijoille eri vaiheissa koulutusta. Minä itse näkisin Surveypalin osana opinnäytetyöprosessini kvalitatiivista tiedonkeruuprosessia sen helppokäyttöisyyden vuoksi.”

Eetu Virtanen – Restonomiopiskelija

“Saimaan Ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden restonomiopiskelijana monet erilaiset sähköiset työkalut ovat tulleet opiskelun ohessa tutuksi – yksi hyödyllisimmistä on Surveypal. Ennen joulua alkaneella Strategisen johtamisen kurssilla, lehtorimme Jukka Sirkiä tutustutti meidät ohjelmaan ja kehotti meitä tekemään kurssia varten vertaisarviointi-kyselyn. Ohjelmaa ensimmäistä kertaa käyttäessä oli positiivista huomata, että se on hyvin käyttäjäystävällinen. Ei mennyt muutamia minuutteja pidempää ymmärtää mistä klikkaamalla tapahtuu mitäkin. Yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa pohdiskellessa oikeat kysymykset on helppo laatia.Kyselyn jakelu muille on yksinkertaista. Käytimme kyselyjä useampia kertoja kurssin aikana. Tunnilla saimme näppärästi annettua toisillemme palautetta, sillä kyselyyn pystyy helposti vastaamaan älypuhelimella. Tuloksia pystyy myös tarkastelemaan helposti ja nopeasti heti kun kyselyyn on vastattu. Verkkopalveluna Surveypal on hyvin näppärä ja esimerkiksi opiskelija pystyy helposti hyödyntämään sen kyselytoimintoja opinnäytetyötä tehdessä. Opettajatkin pystyvät saamaan kyselyiden avulla palautetta opiskelijoilta sekä luennoista että opiskelijoiden omista esityksistä.”

Riikka AlataloKolmannen – vuoden Restonomiopiskelija

Surveypal

Kaikki mitä tarvitset asiakaskokemuksen johtamiseen ja parantamiseen. Lue lisää surveypal.fi, tai

Similar Posts