Sanoma Markkinointi Routa valitsi Surveypalin yhteistyökumppanikseen kehittämään asiakas- ja työntekijäkokemuksen mittaamistapoja. Uuden kumppanin tarpeeseen havahduttiin, koska Roudalle oli vuosien saatossa kertynyt useita toisistaan poikkeavia palautejärjestelmiä ja -tapoja.

Huomasimme, että Surveypalin tiimille on tärkeää tutustua tarkasti siihen, miten me Roudalla toimimme. Saimme tarpeisiimme ja kulttuuriimme räätälöidyn asiakas- ja työntekijäkokemuksen mittaamisen ja johtamisen mallin.

Minna Lahtonen
Development Manager Sanoma Markkinointi Routa

Työntekijäkokemuksen mittaamisen perustana on Roudan yrityskulttuurin ydin, jonka mukaan jokaisella routalaisella on mahdollisuus osallistua avoimen ja läpinäkyvän kulttuurin kehittämiseen. Roudalle suunniteltu henkilöstökysely tukee vahvasti yrityksen kulttuuria, sillä kysely mahdollistaa säännöllisen palautteen antamisen matalalla kynnyksellä.

Kuukausittain toteutettavan henkilöstökyselyn yhtenä tärkeimmistä kysymyksistä nähdään työntekijän nettosuositteluindeksi (eNPS). Mitä korkeampi eNPS-luku saavutetaan, sitä vahvemmin se viestii Roudan visiota tyytyväisimmistä työntekijöistä ja asiakkaista. Roudan henkilöstökyselyssä käytetään myös ikonikysymyksiä, joilla voidaan vahvistaa nopeaa, helppoa ja mukavaa vastaamiskokemusta. Kyselyyn valikoidut ikonit olivat vastaajille jo ennalta tuttuja, sillä ne ovat näkyvä osa Roudan omia arvoja ja strategiaa. Niiden avulla luokitellaan tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden teemoja ja näin voidaan kohdentaa kehitystyötä. Ikonikysymystä seuraavan avoimen palautteen kautta löydetään merkittävimmät ilon aiheet ja kehityskohteet.

Surveypal saa Roudalta kiitosta luovasta ajattelutavastaan sekä vankasta asiantuntijuudestaan:

Roudalla on innovatiivinen kulttuuri ja lennokkaiden toiveiden toteuttamisessa Surveypalin asiantuntijat ovat onnistuneet kiitettävästi. Koko Roudan organisaatio on innostunut myös asiakaskokemuksen mittaamisesta ja palautetta hyödynnetään aktiivisesti.

Minna Lahtonen

Routa näkee yhteistyön keskeisen tavoitteen toteutuneen. Palautetyö on selkeytynyt, palautteen ympärillä on yhteiset toimintatavat ja lisäksi kehitystyö on aktiivista läpi organisaation.

Surveypalin etuna on moderni ajattelu kyselyiden rakentamisesta ja kyselyiden vastaamiskokemukseen panostamisesta. Olemme hyvin tyytyväisiä saamaamme sparraukseen siitä, miten asioita kannattaa kysyä, jotta saadaan mahdollisimman paljon laadukkaita vastauksia. Myös teknisten prosessien ja integraatioiden rakentamisessa olemme saaneet erittäin asiantuntevaa palvelua.

Minna Lahtonen

Faktaruutu:

Sanoma- konserniin kuuluva Sanoma Markkinointi Routa toimii täyden palvelun markkinointikumppanina kaikenkokoisille suomalaisille yrityksille. Roudan palvelut kattavat käyttäjäystävällisten kotisivujen luomisen ja ylläpidon, mutta myös mainonnan niin televisiossa kuin sosiaalisen median kanavissakin.

Webinaari:

Tutustu “Näin rakennat HR Pulssikyselyn organisaatiollesi” webinaariimme, johon myös Minna Lahtonen osallistuu. Hän kuvailee Roudan omaa henkilöstöpulssikyselyä sekä siihen liittyvää prosessia tarkemmin.

Surveypal

Kaikki mitä tarvitset asiakaskokemuksen johtamiseen ja parantamiseen. Lue lisää surveypal.fi, tai

Similar Posts